Medialeikkeet

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Isänpäivää 15 11 2007 Isoisän olkihattu

Tapio Rautavaaran lauluun pohjautuva musikaali
Isoisän olkihattu juhlisti isänpäivää 2007.
Ihailtava kokonaisuus. Puvut ja esiintyjät loivat aidon
tunnelman laululle, jonka kaikki tunsivat hyvin.

 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Isänpäivää ja Mummojumppaa

Mummojumppa on vapaamuotoinen liikunnanlaji. Vain musiikki antaa tahdin. Pukeutuminen on vapaa mutta pakollinen , kuten näemme esityksestä. Liikeradat ovat vapaat, ikään sovitettuja. Hurjan hurmaavaa.

 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Äitienpäivä. Lauluyhtye Toivotut . Äitienpäivälaulu, Äiti

Miesten lauluryhmä Toivotut ( entinen Toivottomat ) oli suurimmillaan vuonna 2010. Äitienpäiväjuhlassa ko. vuonna laulajia oli 7 hlö. Raimo Hänninen, Kauko Moilanen, Volmar Aalto, Storti Gianni, Seppo Vehviläinen ja Osmo Kanerva. Kuvasta puuttuu Mauno Ahlgren. Säestäjinä juhlassa olivat Kaarina Peltonen viulu ja hanuristit Rainer Viitanen ja Mauri Saviluoto.Yhtyeen kokoonpano vaihtelee eri vuosina.

 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Vieraskerho, Halikon ja Piikkiön Eläkkeensaajat vieraisilla

Yhdistyksen ohjelmaan kuuluu kutsua aika-ajoin muita eläkkeensaajayhdistyksiä vierailulle kerhoomme. Tälläinen yhteydenpito on hyödyllistä kaikille osapuolille. Vieraskerhossamme Piikkiön ja Halikon vierailu  oli v.2010. Ohjelmaa teimme runsaasti. Tässä näemme Kalevi Pirttijärven juontaman humoristisen naistenvoimin rakennetun mannekiiniesityksen.

 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Vaparin Rentukat . Hopeahapset. Isänpäivä.

Naiskuoromme Vaparin Rentukat harjoittelee esiintymisiä joka toinen viikko ja esiintyy jokaisessa kerhossa. Varsinkin isänpäiväkerhoissa saamme nauttia heidän upeista lauluistaan. Hopeahapset on taltiointi vuodelta 2010.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Videononstop 35 - vuotisjuhlakerhon ohjelmistosta

22.03 2012 pidetystä 35-vuotisjuhlakerhosta ohjelmakooste . Kaupunginjohtaja Harri Virta korosti eläkeläisjärjestöjen toiminnan merkitystä ikäihmisten sekä fyysisen että henkisen vireyden ylläpitäjänä. Videokooste valottaa ohjelmasisältöä.

 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Muistikerho

Muistikerhossa sosiaaliset kontaktit pitävät mielen virkeänä ja ajatukset vireinä pohdittaessa yhdessä ja erikseen erilaisia ajatustehtäviä ja muistia "rassaavia" pohdintoja esillä olevien tehtäväasetelmien pohjalta. Kerhossamme osallistujia on alulle toistakymmentä. Toiminta alkoi v. 2008. Osallistujat tuovat omiakin tehtäviä pohdittavaksi. Erityisesti Aimo (ainoa miespuolinen osanottaja ) pitää tytöt lujilla aivopähkinöillään.

"Muistan puiston kaunehimman, ihanimman...". Muistatko.

 

 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Vaparin Rentukat senioritanssi as.oy. Kreivittäressä.

 Esitystä oli katsomassa asukkaita tuvan täydeltä. Järjestelijänä toimi Leila Kaunonen, joka oli muuttanut asukkaaksi hiljattain. Tilaisuudessa esiintyi myös Vaparin Rentukat-kuoro, Aune Vuorinen, sekä laulettiin yhteislsuluja.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Vaparin Rentukat

 Pyynnöstä esiintymässä  as oy Kreivittäressä. Kuoro esiintyi hieman normaalikokoa piienempänä, laulu kuului upeana salissa ja sai hyvän vastaanoton kuulijoissa.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Kaarinan Eläkkeensaajat ry;n  laulukuoro Vaparin Rentukat esiintyivät 24.03.2014 Kaarinan ystävänkahvilassa. Tässä näemme otteita monipuolisista esityksistä.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Kaarinan Eläkkeensaajat ry;n  Rivitanssiryhmä esiintyi 24.03.2014 Kaarinan ystävänkahvilassa. Tässä näemme otteita monipuolisista esityksistä.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Äitienpäiväjuhla

Äitienpäiväkerho sijoittuu lähinnä äitienpäivää olevaan
kerhotorstaisiin. Miehet hoitavat pääosin ohjelmat ja
tarjoilun. Mieskuoro esittää kauneimpia äitienpäivälauluja.
Muutakin ohjelmaa mahtuu mukaan. Juodaan oikein
kunnon leivoskahvit firman l. yhdistyksen piikkiin.
Äitienpäiväkerhoissa tunnelma herkistyy monella tapaa
muisteloihin omasta äidistä ja isoäideistä sekä omasta
vanhemmuudesta ja äitinä olosta. Kuvaotos v.2012

 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Viisi neitoa  isänpäiväjuhlassa.

Musikaalin keinoin esitetty humoristinen kuvaelma viiden neitokaisen mieskokemuksista. Komediennet ovat kokeneita, hyvän elämänkokemuksen omaavia eläkeläisiä. Musikaalia on esitetty eri tilaisuuksissa useasti ja se on saanut suosiollisen vastaanoton. Leike v. 2010.

 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Äitienpäivä 2010 Mamma  Storti Gianni

Äitienpäivä 2010.   Storti Gianni esitti laulun Mamma italiaksi. Häntä säesti Kaarina Peltonen. Storti Gianni on italialaissyntyinen muusikko. Hän on asunut Suomessa yli 50 v. Hän täydensi mieskuoroamme erinomaisella tavallaan ko. vuonna. Laulullaan ja esiintymisellään hän sai yhdistyksemme kuulijakunnan ehdottoman suosion.

 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Karaokeryhmä  Suklaasydän. Isänpäivänä 2010.

Hankimme karaokelaitteiston jonka ensimmäisen esittelyvideon näemme tässä klipissä. Hyvä esitys , kyllä naiset osaavat. Karaokeharrastus ei oikein vaan saanut harrastajia ennakko-odotusten mukaisesti liikkeelle.

 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Senioritansseja vierskerhossa.

Naiset harjoittelevat erilaisia senioritanssin nimellä kulkevia ryhmätansseja. Pukeutuminen vaihtelee teeman mukaan. Kyllä ikäihmisetkin osaavat ja jalka taipuu musiikin tahtiin ryhmäsuorituksissa. Otos on vuodelta 2010 vieraskerhon ohjelmasta.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Isänpäiväkerho 2012

Isänpäiväkerhossa miehet saavat nauttia hyvästä ohjelmasta ja maukkaasta leivoskahvista. Salissa on tuolloin runsaasti miessukupuolta,enemmän kuin yhdessäkään tavallisessa kerhossa. Tämän näemme videoklipissä 2012 Isänpäivä kerhosta.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Boccia

Boccian harrastus on kerhomme perinteistä toimintaa.

Harrastusryhmän koko on pysytellyt tasaisesti parin-

kymmenen paikkeilla. Harjoitusjaksoja on pari kertaa

viikossa kerhoviikkoa lukuunottamatta jolloin vain yksi

viikossa. On osallistuttu piirin mestaruuskisoihin ja voi-

tettu viisi mestaruutta vuosien varrella. Nahkapallo on suosittu peli.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

2014 Ikimuistettava jouluateria nautittiin Kavallon kartanossa Piikkiössä. Menimme linja-autokuljetuksella. Naisemme olivat järjestäneet tosi jouluisen ohjelman. Mieleenpainuvin oli senioritanssiryhmän esittämä kynttilätanssi.

Ohessa joulutunnelmaa.

 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Aune Vuorisen laulu.

Aunen esitykset antavat useimmiten erilaisia humoristisia elämänohjeita ja kuvauksia erilaisista elämäntilanteista.. Aune on mukana myös laulukuoro Vaparin Rentukoissa sekä Senioritanssiryhmässä.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Senioritanssiaiset Skanssin torilla Kauppakeskus Skanssissa.

29.04.2015. Kaarinan eläkkeensaajat olivat mukana Turun tienoon Senioritanssijat ry:n järjestämässä esiintymistilaisuudessa. Ohessa Kaarinan Eläkkeensaajien osuus.